ANTERO (Raimo) OLIN

ANTERO (Raimo) OLIN


1948, Sysmä
Kuvataiteilija, taidegraafikko
Henrik Sohlbergintie 19 - 25 A 3, 00640 Helsinki
pikolini (at) yahoo.com
Artist’s Statement 

Taidegraafikko Antero Olin

Suomalaisen taidegraafikko Antero Olinin nimi on tuttu Unkarissa. Joka vieraili 80 –luvulla Nuorten Taiteilijoiden Klubilla, muistaa millaisia ilmapiiriä uudistavia näyttelyitä ja tilaisuuksia siellä järjestettiin. Näihin kuului myös kansainvälinen Mail Art sekä niinikään kansainvälinen Experimentaalinen Taide Näyttely –sarja, jossa oli mukana useampia töitä myös Olinilta. 

Antero Olinin elämänkertatietoja tutkittaessa huomaamme, että Italian ohella Unkari on paikka, jossa hänen töitään on eniten ollut esillä. Kun kysyin häneltä, mikä – kielisukulaisuuden ohella – häntä Unkarissa kiehtoo, hän totesi puoliksi leikillään, että Unkari on puolitiessä Suomen ja Italian välillä. Tosiseikka on, että Unkarissa häntä ovat kiehtoneet nimenomaan juuri rakennukset ja muistomerkit, niinpä hän viettää täällä vuosittain 3 – 4 kuukautta elämyksiään työstäen. 

Menneisyys ja sen rakennustaiteelliset aarteet ovat aina kiinnostaneet Olinia, mikä on varmaan selitettävissä sillä, että Suomi ei ole niin rikas linnoistaan ja torneistaan kuin esim. Välimeren maat. Hänen historialliset ja arkkitehtoniset viittauksensa ulottuvat antiikin Roomasta aina 1900–luvulle asti, mukana on myös töitä, jotka kuvaavat Budapestin VIII kaupunginosan, Józsefvárosin vuokratalojen muureja, kattoja ja savupiippuja.

Olinin työskentelytapaan kuuluu, ettei hän etsi kohteitaan matkaoppaista, vaan hän tallentaa arkkitehtoniset mielikuvansa matkoillaan. Usein hän piirtää kohteista luonnoksia, yhdestä rakennuksesta useampiakin, mutta silloin tällöin hän myös kuvaa kohteensa. Joskus työ on antanut odottaa valmistumistaan jopa kolmekin vuotta, vasta silloin toteutus on kypsynyt. Olin kuvaa kohdettaan uskomattoman tarkasti ja realistisesti, hänen valttinsa on yksityiskohtien rikkaus ja niiden täydellinen kuvaustapa. Mielenkiintoinen on vastakkaisuus, joka syntyy massiivisten monumentaalisten rakennusten ja niiden pienten, hiottujen yksityiskohtien välille. Olin sommittelee työnsä virheettä, kuva-ala on tasapainoinen. Hänen rakennuksensa ovat tasapainossa melko minimaalisesti kuvatun maiseman ja taustalla painokkaana esillä olevan horisonttiviivan kesken. Olin sommittelee tilan ja harmonian siten, että kehystää mustan tai ruskean rakennusmassan sini-lilalla ja kelta-oranssilla taivaankannella, siellä täällä kohopainanteisilla pilvillä. Hänellä on myös töitä, joissa rakennus täyttää keskeisenä aiheena koko tilan, toisissa töissä puolestaan linnoitus, torni tai linna voi olla kuvattu ilmavasti. Olin tuntee hyvin mustan ja valkoisen välisen rikkaan väriskaalan, mutta hän osaa käyttää rohkeasti myös taivaan koloratuureja. Mielenkiintoista on, miten Italian sinisen taivaan sävyt vaihtuvat unkarilaisten rakennusten yhteydessä oranssiin ja sen eri sävyihin. Hänen työnsä ovat paikoin uskollisia kopioita alkuperäisistä kohteista, paikoin – hänen omiin sanoihinsa viitaten - huonokuntoisten raunioiden rekonstruktioita. Näinhän tavallaan toimii myös alkuperäisten kohteiden entisöijänä, haavojen parantajan. Silloin tällöin Olin ei pidä kiinni alkuperäisten rakennusten mittasuhteista, hänellä on vapaus vääristää, tarkentaa, muuttaa yksittäisiä osia. Hän kuvaa joskus kokonaisia rakennuksia, joskus vain niiden osia – yhtäkkiä hän voi myös katkaista torninsa vaikkapa keskeltä kahtia. Hänellä on vapaus, hän ei ole kuvaamassa postikorttia turisteille – hän tekee taidetta. Silloin tällöin fantasia tai unikuva riistäytyy kahleista, näin esim. Castello- tai Torre -kuvissa, niistä on tullut futuristisia tynkätorneja. Olin käyttää mestarillisesti myös valoa, hänen töissään on keskipäivän aurinkoa, iltaan ja yöhön taipuvaa hämärää ja aamun sarastusta. Vaihtelevassa sävyjen käytössä merkittäviä ovat – kutsuttakoon niitä vaikkapa lisukkeiksi – vihreät lehvästöt, kirkkaat pensastot tai pienet kolmionmuotoiset liput. Realistinen kuvaus muuttuu joskus saduksi, joskus mystiikaksi. Ihmiskuvausta emme löydä, vaikka kuvissa humaanisuuskin on läsnä, ovathan rakennukset ihmiskäden tuotetta, moniin erilaisiin tarkoituksiin luotuja. Rakennus on antanut joillekin suojaa, se on voinut suojata vierailta voimilta, joihinkin on suljettu vankeja. Historian vähemmän kunniakkaat kasvot löytyvät torneista, ampuma-aukoista, sellin ikkunoista – menneisyys vainoaa, emme tiedä, mitä kivimuurien takana on tapahtunut.

Olin kunnioittaa ja muistuttaa meitä rakennuksien historiasta ja niiden tekijöistä. Minulle parvekkeiden, geometristen koristeiden, funktionaalisten rakenteiden ja kaari-ikkunoiden ohella tärkeämpää on, että Olin kykenee kuvaamaan meille ihmisten luomisvoimaa, voiman symbolien historiaa, vallan katoamista, historiallisten kausien loistoa, tenhoa ja tuhoa sekä uhkaa – tavalla johon vain taide kykenee.

Csaba Kozák
taidehistorioitsija

Ajankohtaista

Unkarin graafikoiden unionin näyttelyitä Budapestissa ja muualla Unkarissa 2015, 2016.

Hid, 2008, akvatinta, 32 x 28 cm