Timo Vuorikoski
Perustiedot
s. 1945, Helsinki
Taidemaalari
Asuinpaikka: Tampere
Yhteystiedot
Puhelinnumero: 0407447652
Sähköposti: timo.vuorikoski(at)elisanet.fi
Oma esittely
Vuonna 1957, ollessani 12-vuotias, päätin että minusta tulee taidemaalari.
Vuonna 1958 pääsin erikoisluvalla piirtämään ja maalaamaan Helsingin Työväenopistoon taidemaalari Onni Ojan johdolla. Tultuani ylioppilaaksi keväällä 1963 aloitin samana syksynä Suomen Taideakatemian koulun koeluokan Erkki Koposen oppilaana ja seuraavana talvena jatkoin piirustusluokalla Tapani Jokelan ohjauksessa. Varsin pian tutustuin Tuomas von Boehmiin ja hänen kauttaan Tapani Raittilaan, Aarre Heinoseen ja Olavi Valavuoreen. Ymmärsin, että muotokuvamaalaus oli maalaustaiteen lajeista hienointa. Mutta voidakseen olla ammatinsa hallitseva muotokuvamaalari, täytyy maalata koko ajan myös maisemia, asetelmia ja vapaita henkilötutkielmia. Ja että taide on taidetta. Ja että tärkeintä on "taiteellinen hahmotus", oli aihe mikä tahansa.
Vasta myöhemmin minulle valkeni, että Tuomas von Boehmin suosikki-ilmaus taiteellinen hahmotus tarkoittaa suunnilleen samaa asiaa kuin amerikkalaisen taideteoreetikon Monroe C. Beardsleyn käyttämä termi "intensiteetti". Ymmärsin myös, että muotokuvassa "näköisyys" voidaan saavuttaa kättä ja silmää harjoittamalla ja sen lisäksi käyttämällä tarvittaessa kaikkia mahdollisia apuneuvoja, niin kuin kautta historian on tehty.
Muotokuvamaalauksessa modernismin diskurssiin kuuluvan taiteellisen hahmotuksen ja intensiteetin ohella välttämätöntä kuitenkin on taiteilijan pysyvä elävä kiinnostus representaatiota ja ekvivalenssia kohtaan sekä decorumin periaatteen sisäistäminen. Ja ennen muuta se, että päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen jaksaa ja haluaa keskittää energiansa öljyvärein maalattavaan illuusioon yksilöllisestä ainutkertaisesta ihmisestä tälle luonnollisessa ja valaistuksellisesti oikeassa ympäristössä.
Muotokuvamaalaus liittyy ihmisen kuvaamisen ja mallin yhteiskunnallisen aseman tulkinnan pitkään taidehistorialliseen traditioon, joka edellyttää, että maalaus on kaikkien muiden näköisyyksien ohella myös muotokuvan näköinen. Sellaisena muotokuvamaalaus sijoittuu kiusallisella tavalla nykytaiteen valtadiskurssin ulkopuolelle, mihin taas perustuu muotokuvamaalauksen ja nykytaiteen problemaattinen suhde.
Vuonna 1958 pääsin erikoisluvalla piirtämään ja maalaamaan Helsingin Työväenopistoon taidemaalari Onni Ojan johdolla. Tultuani ylioppilaaksi keväällä 1963 aloitin samana syksynä Suomen Taideakatemian koulun koeluokan Erkki Koposen oppilaana ja seuraavana talvena jatkoin piirustusluokalla Tapani Jokelan ohjauksessa. Varsin pian tutustuin Tuomas von Boehmiin ja hänen kauttaan Tapani Raittilaan, Aarre Heinoseen ja Olavi Valavuoreen. Ymmärsin, että muotokuvamaalaus oli maalaustaiteen lajeista hienointa. Mutta voidakseen olla ammatinsa hallitseva muotokuvamaalari, täytyy maalata koko ajan myös maisemia, asetelmia ja vapaita henkilötutkielmia. Ja että taide on taidetta. Ja että tärkeintä on "taiteellinen hahmotus", oli aihe mikä tahansa.
Vasta myöhemmin minulle valkeni, että Tuomas von Boehmin suosikki-ilmaus taiteellinen hahmotus tarkoittaa suunnilleen samaa asiaa kuin amerikkalaisen taideteoreetikon Monroe C. Beardsleyn käyttämä termi "intensiteetti". Ymmärsin myös, että muotokuvassa "näköisyys" voidaan saavuttaa kättä ja silmää harjoittamalla ja sen lisäksi käyttämällä tarvittaessa kaikkia mahdollisia apuneuvoja, niin kuin kautta historian on tehty.
Muotokuvamaalauksessa modernismin diskurssiin kuuluvan taiteellisen hahmotuksen ja intensiteetin ohella välttämätöntä kuitenkin on taiteilijan pysyvä elävä kiinnostus representaatiota ja ekvivalenssia kohtaan sekä decorumin periaatteen sisäistäminen. Ja ennen muuta se, että päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen jaksaa ja haluaa keskittää energiansa öljyvärein maalattavaan illuusioon yksilöllisestä ainutkertaisesta ihmisestä tälle luonnollisessa ja valaistuksellisesti oikeassa ympäristössä.
Muotokuvamaalaus liittyy ihmisen kuvaamisen ja mallin yhteiskunnallisen aseman tulkinnan pitkään taidehistorialliseen traditioon, joka edellyttää, että maalaus on kaikkien muiden näköisyyksien ohella myös muotokuvan näköinen. Sellaisena muotokuvamaalaus sijoittuu kiusallisella tavalla nykytaiteen valtadiskurssin ulkopuolelle, mihin taas perustuu muotokuvamaalauksen ja nykytaiteen problemaattinen suhde.
