Siiri Seliina Niemelä

Perustiedot

s. 1950, Ranua
Käsitetaiteilija, Taidemaalari, Ympäristötaiteilija, Installaatiotaiteilija
Asuinpaikka: Ranua

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0402140960

Oma esittely

Koulutukseltani olen maalari, mutta olen kouluttautunut myös taideaineiden opetukseen. Oma työni on ollut pääasiassa maalausta, mutta viimeisen kymmenen vuotta olen myös toiminut installaatioiden rakentajana.Opetustyö on ollut haasteellista ja katson antaneeni siinä suhteessa paljon, kasvattamalla taiteen kuluttajia ja tuntijoita.Nyt en enää opeta ja oma työni saakin vähän lisää aikaa ja tilaa.
Olen maalauksissani käsitellyt paljon luontoa ja niin teen edelleenkin, mutta installatioissa otan kantaa yleismaailmallisiin asioihin, ja niiden epäkohtiin, unohtamatta toivoa ja uskoa. Viime aikoina olen käyttänyt vanhaa, jo olemassaolevaa materiaalia ja valmistanut niistä teoksia niin Suomessa kuin Espanjassa.

Ajankohtaista

Pieniä ympäristötaidetoksia Espanjan mantereella ja Tenerifan saarella. Kerään maastosta/kaupunkialueelta erilaisia materiaaleja ja muokkaan/valmistan niistä pieniä teoksia, jotka asetan luontoon/kaupunkiin, ja jään se siihen, sen enmpää miettimättä niiden säilymistä. Dokumentoin teokset.