Annika Dahlsten

Perustiedot

s. 1975, Vaasa
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: TURKU

Yhteystiedot

Oma esittely

Annika Dahlsten on taidegraafikkona erikoistunut kivilitografiaan. Hän työskentelee myös installaatioiden ja liikkuvan kuvan, erityisesti animaation parissa.

"Litografiassa minua viehättää piirtämisen yhtäaikainen kauneus ja vaikeus. Kun tussiin tai painoväriin kastettu pensseli koskettaa laatan pintaa, piirtämisen hetki on ohitse silmänräpäyksessä. Pystyn herättämään viivan henkiin vedostaessani sen, uudelleen ja uudelleen. "

Hän käsittelee teoksissaan usein rajatiloja: poissaolon ja läsnäolon välisiä taukoja, tai hetkiä, jolloin todellisuus vääristyy ja jokin tuttu ja turvallinen muuttuu vieraaksi.

Teokset saavat yhä useammin installaation muodon, joka vastaa Dahlstenin ajatusta moniaistimuksellisesta taidekokemuksesta. Teosten lähtökohtana ovat metamyytit kuolemasta ja kuolemattomuudesta, muistista ja tunnistamisesta. Narratiivi on Dahlstenille tärkeä, ja hän kokeekin työskentelyllään kirjoittavansa jokaiselle teokselle kertomuksen: historian, nykyhetken ja viittauksen tulevaan.
Näytä biografia

Ajankohtaista

KIVI - PAPERI - VEDOS
26.1. - 12.2.2019 Pro Litografia ry
Taidekeskus Mältiranta

Taidekeskus Mältinrannassa pidettävään näyttelyyn osallistuu neljätoista nykylitografiaa tekevää yhdistyksen taiteilijaa, jotka tulevat eri puolilta Suomea.

https://tampereen-taiteilijaseura.fi/events/pro-litografia-ry/



ANNIKA DAHLSTEN OCH MARKKU LAAKSO – DIORAMA
10.2. - 15.4.2018
Röda Sten Konsthall, Göteborg

Våren inleds med två utställningar som ställer frågor om samhörighet och vad det betyder att tillhöra - och inte tillhöra - en plats eller en kultur.

http://www.rodasten.com/rs_events/view/annika_markku_sv/?lang=se



Ihmisen kuva – teoksia Heinon taidesäätiön kokoelmasta
Kuntsin modernin taiteen museo 3.2.–22.4.2018

Näyttely Ihmisen kuva nostaa esiin nykytaiteen koko kirjon esittelemällä keskeisten suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Näyttelyssä painotetaan taiteen suoraan tunnevaikutusta ja tarjotaan katsojalle mahdollisuus samastua niihin lukemattomiin tapoihin, joilla nykytaide kuvaa ihmistä.

http://kuntsi.vaasa.fi/nayttelyt_tulevat.html

Bio

Turkulainen kuvataiteilija Annika Dahlsten (s. 1975 Vaasassa) on valmistunut Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi 2003 ja animaatio-ohjaajaksi 2016. Hän erikoistui kivilitografiaan opiskelijavaihdossa Antwerpenin taideakatemiassa. Dahlstenin välineitä ovat valokuva, elokuva ja taidegrafiikka.

Dahlsten työskentelee sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa, ja osallistunut lukuisiin kansainvälisiin yhteisnäyttelyihin. Viimeisimpiä näistä ovat Mäntän XXI kuvataideviikot ja yhteisnäyttelyt Marokossa ja Ruotsissa (2016). Dahlstenin lyhytanimaatiot ovat olleet esillä yli 50 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Brittiläiset Sandbar Film Festival ja Discover Film Festival palkitsivat animaation Yöperhonen vuoden parhaana animaationa 2016.