VAPPU ROSSI (1976) on kuvataiteilija, mediataiteilija ja taidegraafikko. Hänen tuotantonsa on tekniikaltaan monipuolista, mutta pitkälti piirustuslähtöistä: mediataideanimaatioiden lisäksi hän tekee valokaappiteoksia, maalauksia ja kivilitografioita. Hänen työhönsä kuuluvat myös paikkasidonnaiset, performatiiviset ja yhteisölliset teokset.

Rossi käsittelee piirtämistä erittäin laajasti: kohtaamisen tai tallentamisen välineenä; prosessiluontoisena, tilallisena tai ajallisena tapahtumana, aina salamannopeista liikecroquiseista jättiläismäisiin anamorfisiin seinäpiirustuksiin. Hän rakentaa kuvaa viivamassoin: jäljet kertyvät kudelmaksi, josta hahmot pikku hiljaa saavat muodon.

Teemoiltaan teokset käsittelevät eksistentialistisia peruskysymyksiä, avainsanoina ovat kontemplaatio ja hiljaisuus, uuden syntymä ja elinvoima, rakkaus ja ihme – ja toisaalta kaiken elollisen hauraus ja katoavaisuus, siitä kumpuava merkityksellisyys ja varjelemisen tahto. Pääaiheena on ihmisen kuva. Visuaalisena punaisena lankana toistuvat viivojen verkosto, läpikuultavuus, valo ja hämärä.

Rossin teosten ekspressiiviset hahmot tasapainottelevat läsnäolemisen ja poissaolevuuden rajapinnalla, piirtimen jälki on reseptiivistä ja herkkää, toisinaan vahvan graafista. Valokaappien kuvat rakentuvat läpikuultavista kerroksista: maalauksesta ja raapimisjäljistä; diffuusio- ja himmennyskalvoista; opaalipleksin kääntöpuolella olevasta kaiverruksesta, joka utuisena kajastaa pintaan. Pimeydessä häivähtävä hahmo on toisinaan kuin maasta siinnyt, toisinaan jo pikemminkin ihmisen ja eläimen hybridi, jonka katse silmänräpäykseksi kohtaa katsojan; primitiivinen jäänne alkumetsästä; kuin kameran salaman pysäyttämä yllätetty villieläin tai kuin auton valokiilan hypnotisoimaksi jäänyt jänis.

Rossin töitä on ollut esillä laajasti koti- ja ulkomaisissa gallerioissa, museoissa ja festivaaleilla. Rossi oli yksi vuoden 2010 Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijoista. Viime vuoden aikana hänen töitään oli Mäntän lisäksi nähtävillä mm. Frans Masereel Centrumissa Belgiassa, Rokycanyn grafiikan biennaalissa Tsekeissä, 700is-festivaalilla Islannissa, Public Screens -projektissa Norjassa, Les Instants Vidéo -festivaalilla Marseillessa Ranskassa, Taiteilijat 2010 -näyttelyssä Tampereella ja taidekeskus Salmelan nuorten taiteilijoiden taidekilpailun parhaimmistoa esittelevässä näyttelyssä Mäntyharjulla.

Vuoden 2011 aikana Rossin töitä on Galleria Harmonian ja Berliinin Suomi-Keskuksen yksityisnäyttelyiden lisäksi nähtävillä mm. Etelä-Karjalan taidemuseossa, Hyvinkään Taju XII- nykytaidetapahtumassa, Clare Valley -elokuvafestivaaleilla Australiassa, Animacall-näytöksessä Thessalonikin nykytaiteen keskuksessa Kreikassa, HSL:n kulttuuriratikassa Helsingissä, Haiharan taidekeskuksessa Tampereella sekä Naantalin ja Raision nykytaiteen kesässä. Rossin seuraava yksityisnäyttely on Tuusulan taidemuseossa keväällä 2012.

Rossi on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta ja taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän asuu ja työskentelee Helsingin Käpylässä.

Vappu Rossi: Taiteellisesta toiminnasta


Tuotantoni on tekniikaltaan monipuolista, mutta pitkälti piirustuslähtöistä: mediataideanimaatioiden lisäksi teen valokaappiteoksia, piirustuksia, maalauksia sekä kivilitografioita. Työhöni kuuluvat myös paikkasidonnaiset, performatiiviset ja yhteisölliset teokset.

Työskentelyni lähtökohta on elämyksellinen. Rakennan kuvaa viivamassoin: jäljet kertyvät kudelmaksi, josta hahmot pikku hiljaa saavat muodon. Teemoiltaan teokset käsittelevät eksistentialistisia peruskysymyksiä, avainsanoina ovat kontemplaatio ja hiljaisuus, uuden syntymä ja elinvoima, rakkaus ja ihme – ja toisaalta kaiken elollisen hauraus ja katoavaisuus, siitä kumpuava merkityksellisyys ja varjelemisen tahto. Pääaiheena teoksissa on ihmisen kuva. Visuaalisena punaisena lankana toistuvat viivojen verkosto, läpikuultavuus, valo ja hämärä sekä piirtämisen moniulotteinen problematiikka.

Valokaappien kuvat rakentuvat läpikuultavista kerroksista: maalauksesta ja raapimisjäljistä; diffuusio- ja himmennyskalvoista; opaalipleksin kääntöpuolella olevasta kaiverruksesta, joka utuisena kajastaa pintaan. Piirustuksissa ja litografioissa pyrin yhä reseptiivisempään kynänjälkeen, kiteyttämään oleellisen. Pimeydessä häivähtävä hahmo on toisinaan kuin maasta siinnyt, toisinaan jo pikemminkin ihmisen ja eläimen hybridi, jonka katse silmänräpäykseksi kohtaa katsojan; primitiivinen jäänne alkumetsästä; kuin kameran salaman pysäyttämä yllätetty villieläin tai kuin auton valokiilan hypnotisoimaksi jäänyt jänis.


Piirtäminen moniulotteisena työvälineenä

Piirtäminen näyttäytyy työskentelyssäni erittäin laajasti: prosessiluontoisena, tilallisena tai ajallisena tapahtumana, ekspression välittäjänä, ihmisen kohtaamisena syvätasolla tai havaitsemisen, muistiinmerkitsemisen ja tallentamisen välineenä. Siirrän pienimuotoiseksi ja luonnosmaiseksi usein miellettyä piirustusta suurikokoiseen formaattiin ja uusiin medioihin: valokaapeiksi ja valkokankaalle, tai kuten mm. Helsingin Taidehallin Piirustusluokka-näyttelyssä, Jyväskylän Galleria Harmoniassa, Haiharan taidekeskuksessa Tampereella tai Frans Masereel Centerissä Belgiassa, jättiläismäisiksi anamorfisiksi seinäpiirustuksiksi. Livecroquis-sessioissa ja cross-art-happeningeissä piirtäminen muuntuu performanssiksi: tanssivan mallin ja muusikoiden piirtäminen elävän yleisön edessä – oman työskentelyn alistaminen yleisön katseelle – on haastava ja hedelmällinen konsepti. Joukkomuotokuvaprojekteissa kontakti yleisöön syvenee: suoraan Taidehallin pienen maalaussalin seinille toteutettu Joukko – Crowd koostui kuukauden aikana Piirustusluokka-näyttelyn yleisöstä piirretyistä kasvokuvista, joita oli yhteensä 68. Projekti sai jatkoa Joensuun taidemuseossa huhti–toukokuussa 2009, jolloin yleisö sai osallistua teokseen myös piirtämällä. Teokseen otti Joensuussa osaa 90 näyttelyvierasta.


Mediataideanimaatiot

Animaatiossa saan piirustuksen prosessista yhä enemmän näkyviin: kuvan syntymiseen liittyvästä kontemplatiivisesta hypnoottisuudesta voi jäädä valmiissa piirustuksessa jotakin uupumaan. Liikkuva kuva tukee myös tavoittelemaani kokemuksellista sisältöä. Videoinstallaatioissani ei ole ääntä. Animaatiot ovat lyhyehköjä, pikemminkin elävän taulun kaltaisia: loopin kesto on noin minuutti, pisimmillään kaksi.

Mediataideinstallaatio Hetkellinen käsittelee katoavaisuutta ja sukupolvien yhteyden katkeamista – ja toisaalta muiston vaalimista. Teoksessa ikkunalasin vesihöyryyn ilmaantuu maalattu kuvajainen sata vuotta vanhasta hääkuvasta. Samalla kun henkilöt alkavat erottua, ne jo tahtovat haihtua sumuun: hahmot on maalattava yhä uudelleen ja uudelleen, etteivät ne kokonaan kaikkoa. Teos installoidaan seinälle 90˚ käännettyyn flatscreen-monitoriin, joka on vanhan hää- tai kaksoismuotokuvan tapaan kehystetty korkeaprofiilisin, hillityn koristeellisin kehyksin. Esillepano viittaa myös nekrologin tai hautajaisten muistovalokuvaan. Video pyörii looppina ja se on äänetön, kestoltaan n. 1,5 min. Vesihöyrymaalauksen lähtökohtana on äidinisäni isän ja äidin Hannes Pietarisen ja Elin o.s. Kainulaisen hääkuva vuodelta 1909. Teoksen ensiesitys oli yksityisnäyttelyssäni Galleria G:ssä marras–joulukuussa 2009 ja se oli nähtävillä myös Ephemera-näyttelyssäni Galleria Å:ssa Turussa. Kesällä 2010 teos oli esillä Mäntän XV kuvataideviikoilla ja syksyllä 2010 Suomen Taiteilijain 115. vuosinäyttelyssä Tampereella. Toukokuussa 2011 Hetkellinen pyöri HSL:n kulttuuriratikassa Helsingissä. Tällä hetkellä installaatio on esillä Naantalin ja Raision nykytaiteen kesässä NYT2011-näyttelyssä.

Kotiutuminen-mediataideteoksessa kellarimaisen tilan seinille, lattiaan ja kannatinpylvääseen ilmestyy ääriviiva-piirustus yksinkertaisesti kalustetusta huonenäkymästä: ikkunoista, tuolista, kellosta, kukkiin puhkeavista kasveista. Valo kulkee animaatiossa ilmentäen ajan kulumista. Teos kuvaa taloksi asettumista runollisesti. Myös Kotiutuminen sai ensiesityksensä Galleria G:ssä. Maaliskuussa 2010 osallistuin teoksella islantilaiselle 700IS Reindeerland-festivaalille, jonka Film of The Festival -palkinnon shortlistalle Kotiutuminen oli myös valittu. Kesällä 2010 Kotiutuminen oli esillä Haiharan taidekeskuksessa Tampereella. Marraskuun 2010 aikana teos oli mukana Kettupäivät-festivaaleilla Helsingissä, Festival Les Instants Vidéo -festivaaleilla Ranskassa sekä Public Screens -projektissa Norjan Stavengerissa, jossa mediateoksia esitettiin kaupunkitilaan sijoitetuilla näytöillä. Vuoden 2011 aikana Kotiutuminen on ollut nähtävillä mm. Clare Valley -festivaalilla Australiassa sekä Animacall-näytöksessä Thessalonikin nykytaiteen keskuksessa Kreikassa.

Mediataideanimaatio Elämän puu on jatkoa aiemmille animaatioilleni: se avaa taidepiirtämisen prosessia tehden näkyväksi kuvan asteittaisen synnyn, katoamisen ja uudelleensyntymisen. Viiva kehrää kuvaa esiin: tunnelma on samankaltainen kuin intervallikameralla kuvatuissa otoksissa, jossa aamun valjetessa huurre hiljaa sulaa ja kasvien käpertyneet varret kohottautuvat jälleen kohti valoa. Hiilenjäljet piirtyvät ja pyyhkiytyvät, kerryttävät kuvan ja täyttävät lopulta paperin kokonaan – vain järjestäytyäkseen uudelleen ja antaakseen tilaa seuraavalle näylle. Teoksen avainsanoja ovat ihme, metamorfoosi, kasvu ja syntymä. Elämän puun ensiesitys oli yksityisnäyttelyssäni Joensuun taidemuseolla huhti–toukokuussa 2009. Galleria G:ssä teos oli projisoitu läpinäkyvälle kalvolle ikkunassa ja se pyöri läpi yön, luoden kadulle ulottuvan elävän valoteoksen. Teos oli nähtävillä Ephemera-kiertueellani Galleria Å:ssa, Galleria Harmoniassa Jyväskylässä sekä Berliinin Suomi-Keskuksella. Se oli mukana myös Pro Litografia ry:n taiteilijoiden ryhmänäyttelyssä Etelä-Karjalan taidemuseolla 2010–2011. Kesän 2011 ajan Elämän puu on Puun taju -nykytaidetapahtumassa projisoituna Hyvinkään musiikkiopiston näyteikkunaan.
Animaatio Suudelma joulukuulta 2007 on 54 sekunnin rakkausruno. Teos on saanut runsaasti huomiota. Se valmistui Taidehallin Piirustusluokka – Kuvataideakatemia 160v -näyttelyyn ja on sen jälkeen ollut esillä mm. Suomi animoi -näyttelyssä Helsingin kaupungin taidemuseolla Tennispalatsissa sekä eurooppalaisten mediataiteilijoiden teoksia esittelevässä Swing-näyttelyssä Chen Ling Hui Contemporary Space -galleriassa Pekingissä. Syksyllä 2008 Suudelma oli esillä Suomen Taiteilijain 113. vuosinäyttelyssä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa. Teos oli nähtävillä myös yksityisnäyttelyssäni Joensuun taidemuseon projektitilassa huhti–toukokuussa 2009. Myös Suudelma on juuri nyt esillä Naantalin ja Raision nykytaiteen kesässä.


Kontemplaatio ja ekspressiivisyys

Teosten visuaalinen kieli ponnistaa sisällöllisistä tavoitteista. Pyrin yksinkertaisuuteen, pelkistyksiin, karuuteenkin. Aihe lähtee useimmiten liikkeelle havainnosta erkaantuen siitä näynomaisille reiteille. Läsnä on merkillisyys ja melankolia; kaiku tärähtäneestä välitilasta; toisaalta vitaalisuus, latautunut energia. Työskentelyäni luonnehtii askeettinen väriajattelu sekä orgaaninen, etsiskelevä viiva. Pääosassa teoksissani ovat usein olleet kasvot, joille mielen sisäinen maisema peilautuu. Pohjalla on pitkään vaikuttanut sama teema: läsnäolemisen kokemus, tämänhetkisyyden tunne, joka on kuin eksistentialistinen herääminen, muttei ahdistunut; kuin pyhän kokemus, mutta sekulaari; sukua Kantin ylevälle, muttei majesteettisuudesta vaikuttuva tai järjen kykyjä ihastelemaan jäävä. Aihe liitetään usein luontoelämyksiin: soutaja usvan täyttämällä aamuöisellä joella; ryhmä patikoijia leirinuotiolla tuijottelemassa hiilloksen kipunoita. Tunne ei ole yliaistillinen vaan pikemminkin hyvin maanläheinen, se kuuluu ihmisen peruskokemuksiin, vaikka sitä onkin arjessa vaikea tavoittaa. Maisterintutkinnon opinnäytetyöni kaksine näyttelyineen (Läsnäolon ja hiljaisuuden kasvot, Kuvataideakatemia 2008) käsitteli juuri näitä kysymyksiä.

Vuoden 2005 Nuorten biennaaliin kuvasin 8-mm filmikameralla viiden animaation koosteen, jossa käsittelin kasvun, versomisen ja elpymisen teemoja. Läsnäoloa ja luontevaa hiljaisuutta kuvaava videoinstallaatio Kasvu oli esillä Kuvataideakatemian galleriassa maaliskuussa 2005. Työn kulkua näkyväksi tekevät animaatiot ovat olleet keskeinen osa myös paikkasidonnaisten teosteni esillepanoa ja dokumentointia.

Hälyltä suojautuminen ja kaaoksen hoivaaminen, hiljaisuus, hämärä ja uni ovat niin ikään olleet toistuvia aiheita työskentelyssäni. Länsimaisen estetiikan perinne ei tunne näiden aspektien tulkintaan erillistä käsitteellistä välineistöä, mutta mm. japanilaisessa taidefilosofiassa kokonaisvaltainen, moniaistillinen läsnäolo on keskeinen osa taidekokemusta ja hämärän kauneudesta, karun ja yksinkertaisen kauneudesta sekä esimerkiksi viileän tai surumielisen kauneudesta voidaan puhua erikseen nimetyillä termeillä.


Tämänhetkinen työskentely

Juuri nyt paneudun suurten hiili- ja värikynäpiirustusten tekoon. Tutkin liikkeen ja hurmoksen kuvaamista. Juuri valmistunut suuri teos on liike-epäterävä kuva miltei transsiin vajonneesta, kuin myrskytuulen mukaansa riuhtaisemasta, dervissimäiseen ekstaasiin uppoutuneesta tanssijasta. Työ on nimeltään Kuunylinen liike – nimi viittaa esinewtonilaiseen maailmankäsitykseen, jossa kuun ylistä maailmaa ja liikettä säätelivät henkimaailmalle ominaiset, maanpäällisestä poikkeavat fysiikan lait. Työskentelyssäni on tapahtumassa jonkinlainen siirtymä: hahmot ovat yhä useammin rajalla. Aiemmin temaattisessa keskiössä ollut tämänhetkisyyden tunne (vahva paikallaolon tuntu, oman eksistenssin aktiivinen ja tietoinen pohdinta, intensiivinen ajatuksen ja aistien tasolla tapahtuva läsnäolo) on lipumassa toisaalta kohti tavoittamattomuutta ja tuonpuoleisuutta (tiedostamattomuus, poissaolevuus), toisaalta kohti hurmosta (ajattelusta vapautuminen, itsen unohtaminen).

Monessa teoksessani on näkyvissä myös oksien, juurten, lehtiruotien, hermoverkon ja verisuoniston toistuva muoto, orgaaninen etenemisen logiikka, paksumpi runko ja siitä yhä herkimmiksi haaroiksi eriytyvä hienorakenne, joka luonnossa esiintyy monimuotoisena niin mikro- kuin makrotasolla. Tutkin niin ikään itsesimilaarisuudeksi kutsuttua ilmiötä; rakenteen toistuva muoto mittakaavasta riippumatta on tuttu mm. fraktaaligeometriasta; tästä tunnetuin esimerkki on jo itsenäiseksi visuaaliseksi merkiksi muuttunut Mandelbrotin joukko. Galleria Harmonian seinään hiilipiirustuksena toteutetussa 2,5-metrisessä teoksessa Newborn (l’enfant de Kasterlee) vastasyntyneen lapsen läpivalaistut verisuonet yhdistyvät kohti lattianrajaa kasvavaan juurakkoon. Kesällä 2011 toteutin Haiharan taidekeskuksella seinäpiirroksesta uuden, yli 5 metrin levyisen version Newborn (Breathing Roots), jossa lapsen hahmon muodostivat kokonaan puiden oksat, rungot ja juuret. Teen Newborn-seinäteossarjasta uuden version Tuusulan taidemuseolle helmikuussa 2012. Oksiston ja suonien rakenne näkyy myös valokaapeissa Lanka (Galaktotrofusa) sekä Axis mundi, josta tein Puun Taju -nykytaidenäyttelyn yhteydessä mustaan pleksiin poratun suuren toisinnon Hyvinkään musiikkiopiston ikkunaan.

Turisti-projekti

Jatkuvaluonteinen valokuvaprojekti Turisti - olinhan siellä minäkin (2000-) yhdistää valokuvaa tilainstallaatioon sekä video- ja nettitaiteeseen, ja se hyödyntää myös sosiaalisen median levitysverkostoja. Turisti edustaa tuotantoni humoristisempaa ja käsitteellisempää linjaa ja pohjaa pikemminkin karnevalismiin kuin ekspressioon. Projekti ironisoi matkailun ja siihen liittyvän valokuvaamisen narsistista ulottuvuutta ja kommentoi snapshot-aikakautta, jossa kaikki tallennetaan ja tilanteen dokumentointi on tärkeämpää kuin itse tilanne. Installaatio debytoi Mäntän Honkahovissa Polku-näyttelyssä syksyllä 2010. Projektiin kuuluva videoteos valmistuu syksyllä 2011. Teoksen nettitaideosuus löytyy Turistin kotisivulta www.turisti-turist-tourist.com. Asiaankuuluvasti Turisti esittelee projektinsa tuloksia auliisti myös Facebook-profiilissaan. Teos jatkuu hamaan tulevaisuuteen saaden myöhemmissä vaiheissaan myös interaktiivisia olomuotoja.