Pekka Hokkanen

Perustiedot

s. 1979, Kuivaniemi
Taidegraafikko

Yhteystiedot

Oma esittely

Pekka Hokkanen (s.1979) on taidegraafikko, joka työskentelee mezzotinton, kuparikaiverruksen, kuivaneulan, puupiirroksen ja useiden piirustustekniikoiden avulla. Hänen teoksilleen ominaisia piirteitä ovat arvoituksellisuus ja viimeistelty jälki. Hänen työskentelynsä on vegaaniystävällistä.

”Teosteni ideat syntyvät kahdella tavalla. Ensimmäinen on se, että rakentelen luonnoksistani teoskokonaisuuden, joka rakentuu kuin palapeli. Toisinaan teos syntyy mielessäni lähes valmiina, eheänä kokonaisuutena. Minulle tärkeää teoksessa on hyvä idea ja viimeistelty lopputulos.”

Pekka Hokkanen on mm. Suomen Taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran sekä Lahden Taidegraafikoiden jäsen. Hänen teoksiaan löytyy useista julkisista ja yksityisistä taidekokoelmista. Hokkanen on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin taidenäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Bulgariassa. Hän on kansainvälisesti palkittu taidegraafikko.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Taiteilijan profiili taideverkkokauppa Taikossa:
https://taiko.fi/pekkahokkanen

TULEVIA NÄYTTELYITÄ

Rantatien Galleria, Tuusula
07.08. - 20.08.2017

Galleria Artika, Helsinki
29.08. - 10.09.2017

Mahdolliset muut tapahtumat ilmoitetaan täällä sekä facebookissa:

https://www.facebook.com/hokkanenpekka

Bio

https://www.facebook.com/hokkanenpekka