Kati Immonen
Perustiedot
s. 1971, Jyväskylän mlk
Kuvataiteilija, Taidemaalari
Asuinpaikka: Turku
Yhteystiedot
Puhelinnumero: +358415477686
Sähköposti: katimariaimmonen@gmail.com
Oma esittely
Taiteilija-kuraattori –keskustelu
Kati Immonen & Mika Hannula
OVERGROWN -yksityisnäyttely
Helsinki Contemporary 5.3.–3.4.2021
Mika Hannula: Näyttelyn nimi Overgrown – mihin se viittaa?
Kati Immonen: Luonnon ihmisistä riippumattomiin prosesseihin, elinvoimaan, kasvuräjähdykseen, toiveikkuuteen, haluuni uskoa luonnon kykyyn uusiutua ja voittaa surkea maanmuokkaaja. Massiivisimmat ja rumimmatkin betonirakenteet häipyvät olemattomiin, sammaloituvat, peittyvät murattiin, homeeseen tai vaikka mihin pusikkoon mihin ihmisparka ei enää pääse ilman viidakkoveistä.
MH: Onko kyse jonkinlaisesta vapauttavasta voimasta, tai metaforisesta ilosta, jopa uhosta?
KI: Ehkä näissä on kyse tulevaisuusfantasioista, ajatus ajasta jossa ihmisen tapa muokata ympäristöä on jäänyt alakynteen ja viidakkokirja on voittanut. Itse näen nämä vapauttavina maalauksina.
MH: Tämänkertainen näyttelyprosessi. Mistä se alkoi ja miten se on kehittynyt?
KI: Olen hakenut visuaalista aineistoa, jonkinlaista maalauselekirjastoa kokeilemalla uusia värejä, pigmenttejä ja siveltimiä ilman valmiita tavoitteita. Metsässä piirtelystä, keväisen maanpohjan kasvien piirtämisestä ja kasvitieteellisestä puutarhassa luonnostelusta on muodostunut paitsi rentouttavia keskittyneitä hetkiä myös aineksia orgaaniseen kuvastoon.
MH: Mitä erityistä tällä kertaa prosessin myötä on löytynyt – metsässä, kasvitieteellisessä puutarhassa, missä vain?
KI: Kun piirtää ulkona kylmässä tai julkisella paikalla kasvitieteellisessä puutarhassa tai fiinin hotellin puutarhassa ylellisen uima-altaan liepeillä tropiikissa, on tilanne aika erilainen kuin omassa rauhassa työhuoneella valokuvien pohjalta työskennellessä. Ensin sitä kyräilee kaikkia muita ympärillä uima-altaan liepeillä liikkuvia, on nolon tietoinen roolistaan taiteilijana, tai kärsii kylmästä suomalaisessa kuusikossa. Sitten onnistuu hetkeksi sulkemaan muut mielestään pois ja keskittyy katselemiseen ja innostuu piirustusjäljestä, kynän rahinasta paperilla, iloitsee kun tajuaa miten banaanit rytmittyvät terttuun tai miten lupiinin kukinnot järjestyvät. Ja lillukanvarren suurentaminen isoon kokoon auttaa löytämään kiinnostavaa viivarytmiä piirustukseen. Ulkona työskentelyyn liittyy lyhyet keskittyneet hetket, oudot näkökulmat, hetken intensiivisyys.
MH: Näyttelyssä on kaksi keskeistä teossarjaa. Aloitetaan näistä hahmoista, patsaista, joille on käynyt vähän hassusti – vai onko niille käynyt jopa hyvin? Mistä on kyse ja mikä näissä hahmoissa ja erityisissä tilanteissa sinua kiinnostaa?
KI: Muistomerkki-sarjan merkkimiesveistokset ovat tosiaan saaneet uudenlaisen ilmeen sammaloituneina ja kasvien peittäminä. Jotenkin minun tulee aina huokailtua vähän väsyneesti katsellessani näitä patsaita kaupungilla ja julkisissa tiloissa. Idea näiden veistosten ”piristämisestä” nauratti minua itseäni ja nauru, se onkin usein lähtökohta työskentelylleni.
MH: Entä toinen sarja, nämä altaat? Mitä ne symbolisoivat – vai symbolisoivatko mitään? Modernia menoa, mennyttä maailmaa vai tulevan toivorikkautta?
KI: Umpeen kasvavat altaat symbolisoivat ennen kaikkea tulevan toivorikkautta ja uskoa luonnon kykyyn peitellä lempeästi meidän tekemät rumilukset. Nämä altaathan on enimmäkseen toteutettu yksinkertaisilla maalauseleillä – metallisen kynsilakkaisella taustavärillä ja maalarinteipin jättämillä jäljillä. Teippijäljet edustavat Rumia Rakenteita, joiden väliin jyräävät kasvit, välillä taas kasvit peittelevät teippijälkiä. Pienemmät maalaukset Tamminiemi ja Särestö yhdistävät altaat temaattisesti Monument-sarjaan. Tamminiemen saunan umpeen kasvavalla altaalla asuu eläimiä, joita Kekkonen eräällä metsästysreissulla ampui: fasaani, villisikoja ja yksi vahingossa ammuttu närhi.
MH: Näyttelyn erityinen teos on installaatio, joka koostuu isokokoisesta maalauksesta ja sen päälle projisoidusta animaatiosta. Kerro tämän teoksen lähtökohdista, taustasta ja etenemisestä.
KI: Testailin muutama vuosi sitten iPadillä piirtämistä ajankuluna lentokoneessa. Piirsin kömpelösti sormella mutta värien helppo kokeilu oli silti kivaa. Oikeasti maalatessa musta alue on hankala vaihtaa esimerkiksi vaaleanpunaiseen. Ostin myöhemmin luonnostelukäyttöön iPadin ja siihen kuuluvan kynän ja huomasin (vahingossa) piirustusteni muuttuvan yksinkertaisiksi animaatioiksi. Ajattelen sitä animaatiota yhtenä muuttuvana ja sykkivänä kuvana, en niinkään ajassa liikkuvana tarinana.
Kati Immonen & Mika Hannula
OVERGROWN -yksityisnäyttely
Helsinki Contemporary 5.3.–3.4.2021
Mika Hannula: Näyttelyn nimi Overgrown – mihin se viittaa?
Kati Immonen: Luonnon ihmisistä riippumattomiin prosesseihin, elinvoimaan, kasvuräjähdykseen, toiveikkuuteen, haluuni uskoa luonnon kykyyn uusiutua ja voittaa surkea maanmuokkaaja. Massiivisimmat ja rumimmatkin betonirakenteet häipyvät olemattomiin, sammaloituvat, peittyvät murattiin, homeeseen tai vaikka mihin pusikkoon mihin ihmisparka ei enää pääse ilman viidakkoveistä.
MH: Onko kyse jonkinlaisesta vapauttavasta voimasta, tai metaforisesta ilosta, jopa uhosta?
KI: Ehkä näissä on kyse tulevaisuusfantasioista, ajatus ajasta jossa ihmisen tapa muokata ympäristöä on jäänyt alakynteen ja viidakkokirja on voittanut. Itse näen nämä vapauttavina maalauksina.
MH: Tämänkertainen näyttelyprosessi. Mistä se alkoi ja miten se on kehittynyt?
KI: Olen hakenut visuaalista aineistoa, jonkinlaista maalauselekirjastoa kokeilemalla uusia värejä, pigmenttejä ja siveltimiä ilman valmiita tavoitteita. Metsässä piirtelystä, keväisen maanpohjan kasvien piirtämisestä ja kasvitieteellisestä puutarhassa luonnostelusta on muodostunut paitsi rentouttavia keskittyneitä hetkiä myös aineksia orgaaniseen kuvastoon.
MH: Mitä erityistä tällä kertaa prosessin myötä on löytynyt – metsässä, kasvitieteellisessä puutarhassa, missä vain?
KI: Kun piirtää ulkona kylmässä tai julkisella paikalla kasvitieteellisessä puutarhassa tai fiinin hotellin puutarhassa ylellisen uima-altaan liepeillä tropiikissa, on tilanne aika erilainen kuin omassa rauhassa työhuoneella valokuvien pohjalta työskennellessä. Ensin sitä kyräilee kaikkia muita ympärillä uima-altaan liepeillä liikkuvia, on nolon tietoinen roolistaan taiteilijana, tai kärsii kylmästä suomalaisessa kuusikossa. Sitten onnistuu hetkeksi sulkemaan muut mielestään pois ja keskittyy katselemiseen ja innostuu piirustusjäljestä, kynän rahinasta paperilla, iloitsee kun tajuaa miten banaanit rytmittyvät terttuun tai miten lupiinin kukinnot järjestyvät. Ja lillukanvarren suurentaminen isoon kokoon auttaa löytämään kiinnostavaa viivarytmiä piirustukseen. Ulkona työskentelyyn liittyy lyhyet keskittyneet hetket, oudot näkökulmat, hetken intensiivisyys.
MH: Näyttelyssä on kaksi keskeistä teossarjaa. Aloitetaan näistä hahmoista, patsaista, joille on käynyt vähän hassusti – vai onko niille käynyt jopa hyvin? Mistä on kyse ja mikä näissä hahmoissa ja erityisissä tilanteissa sinua kiinnostaa?
KI: Muistomerkki-sarjan merkkimiesveistokset ovat tosiaan saaneet uudenlaisen ilmeen sammaloituneina ja kasvien peittäminä. Jotenkin minun tulee aina huokailtua vähän väsyneesti katsellessani näitä patsaita kaupungilla ja julkisissa tiloissa. Idea näiden veistosten ”piristämisestä” nauratti minua itseäni ja nauru, se onkin usein lähtökohta työskentelylleni.
MH: Entä toinen sarja, nämä altaat? Mitä ne symbolisoivat – vai symbolisoivatko mitään? Modernia menoa, mennyttä maailmaa vai tulevan toivorikkautta?
KI: Umpeen kasvavat altaat symbolisoivat ennen kaikkea tulevan toivorikkautta ja uskoa luonnon kykyyn peitellä lempeästi meidän tekemät rumilukset. Nämä altaathan on enimmäkseen toteutettu yksinkertaisilla maalauseleillä – metallisen kynsilakkaisella taustavärillä ja maalarinteipin jättämillä jäljillä. Teippijäljet edustavat Rumia Rakenteita, joiden väliin jyräävät kasvit, välillä taas kasvit peittelevät teippijälkiä. Pienemmät maalaukset Tamminiemi ja Särestö yhdistävät altaat temaattisesti Monument-sarjaan. Tamminiemen saunan umpeen kasvavalla altaalla asuu eläimiä, joita Kekkonen eräällä metsästysreissulla ampui: fasaani, villisikoja ja yksi vahingossa ammuttu närhi.
MH: Näyttelyn erityinen teos on installaatio, joka koostuu isokokoisesta maalauksesta ja sen päälle projisoidusta animaatiosta. Kerro tämän teoksen lähtökohdista, taustasta ja etenemisestä.
KI: Testailin muutama vuosi sitten iPadillä piirtämistä ajankuluna lentokoneessa. Piirsin kömpelösti sormella mutta värien helppo kokeilu oli silti kivaa. Oikeasti maalatessa musta alue on hankala vaihtaa esimerkiksi vaaleanpunaiseen. Ostin myöhemmin luonnostelukäyttöön iPadin ja siihen kuuluvan kynän ja huomasin (vahingossa) piirustusteni muuttuvan yksinkertaisiksi animaatioiksi. Ajattelen sitä animaatiota yhtenä muuttuvana ja sykkivänä kuvana, en niinkään ajassa liikkuvana tarinana.
