Salla Laurinolli

Perustiedot

s. 1976, Iittala,Finland
Kuvataiteilija, Taidemaalari
Asuinpaikka: Hämeenlinna

Yhteystiedot

Oma esittely

Työskentelyni lähtökohtana on vuodesta 2015 lähtien toiminut 1700-1800-lukujen kansainvälisen tutkimusmatkailun paikat ja mittauspisteet eri puolilla Suomea sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Olen edennyt tunnettujen mittauspisteiden ja komeana avautuvien maisemien kiertämisestä kohti hiljaisempia ja syrjäisempiä alueita, joita saattaa olla hankalampi saavuttaa ja joilta aukeava näkymä saattaa yltää vain läheiselle hakkuuaukealle.

Minua on havaintolähtöisenä taiteilijana alkanut kiinnostaa paikan erityisyyden tutkiminen ja prosessoiminen juuri silloin kun mitään erityistä ei ole havaittavissa.

Syventymiseni aiheeseen liittyy yleiseen kiinnostukseeni maisemaa, historiaa, karttoja ja kulkemista kohtaan. Luonto, hiljaisuus ja havaintoon keskittyminen ovat olennainen osa työskentelyäni, joka kietoutuu romanttiseen maisemamaalarin katseeseen ja paikan kokemiseen. Hiljaisuudessa usein jotakin olennaista ilmaantuu esiin juuri silloin, kun mitään mainittavaa ei näy tai tapahdu.

Maalatessa ajattelen läpi näitä paikkakokemuksia, en niinkään tuota lopputuloksia. Pohdin myös aikaa erilaisina kerrostumina sekä kaikenlaisen mittaamisen suhdetta käsitykseemme maailmassa olemisesta ja merkityksellisestä elämästä.
Näytä biografia

Ajankohtaista

04/2019 Yksityisnäyttely, Galleria Kone, Hämeenlinna

Bio

Kuvataiteilija Salla Laurinolli valmistui SAMK Kuvataide Kankaanpäästä taidemaalariksi vuonna 2002. Hänen teoksiaan on
ollut esillä yhteis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1998 ja yksityisnäyttelyissä vuodesta 2005 asti.
Hänen seuraava yksityisnäyttelynsä on Galleria Koneessa Hämeenlinnassa keväällä 2019.

Laurinollin maalauksissa olennaista on havainto ja kokemus ja
niiden pohtiminen maalausprosessin kautta. Hänen teoksiaan on hankittu mm. Hämeenlinnan Taidemuseon ja Tampereen
Kaupungin kokoelmiin.