Elisa Lientola

Perustiedot

s. 1979, Jyväskylä
Kuvataiteilija, Kuvanveistäjä, Tilataiteilija, Installaatiotaiteilija
Asuinpaikka: Lahti

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 044 2518806

Oma esittely

Kuvataiteilijana vältän ottamasta kantaa tai arvottamasta asioita joita käsittelen. Hahmotan logiikkaa käyttäytymisen kaaokseen luomalla tunteista ja havainnoista fyysisiä kappaleita, jotain josta ottaa kiinni, joiden avulla huomioida ja työstää niin sosiaalista, kuin yksityistäkin maailmaamme.
Rakennan tiloja joissa kokija voi jäsentää sanatonta tietoa tajunnan kynnyksellä. Vaikka materiaali onkin työssäni aina sisällölle alisteista, pidän silti tärkeänä visuaalista lumoa, jolla varastan katsojan luottamuksen.
Näytä biografia

Bio

Kuvanveistäjä Elisa Lientola on syntynyt Jyväskylässä 1979. Lientola valmistui Lahden Taideinstituutista 2007, asuu edelleen Lahdessa kahden laopsensa kanssa ja työskentelee kotikaupungissaan kuvanveistäjänä ja opetustehtävissä. Veistoksia ja veistosinstallaatioita on viime vuosina ollut esillä esimerkiksi galleria Muussa ja Forum Boxissa Helsingissä, sekä galleria Beckerissä Jyväskylässä ja uusi Veistos- näytttelyssä Lahden Taidemuseosssa.