Minja Revonkorpi

Perustiedot

s. 1975, Konnevesi
Kuvataiteilija, Taidemaalari, Ympäristötaiteilija, Muu
Asuinpaikka: Jyväskylä

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0405180127

Oma esittely

Taide on kulkenut mukanani lapsesta saakka. Kuvataiteilijaksi kasvoin aikuistumisen myötä. Joka kerta kun aloitan uuden työn, aloitan myös uuden maailman. Se on niin kiehtova ajatus, että se kantaa läpi hyvin monenlaisten elämäntilanteiden ja luo merkityksiä tekemiselle.

Teoksissani esiintyy usein eläimiä, kasveja ja lapsia. Värikaudet vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti väripalettini on raikas ja täyteläinen.

Taiteellisen työskentelyni perusta on arkisen ympäristön havainnoimisessa. Pienet kokemukset ja ohikiitävän hetken kuvat muuttuvat teoksissani osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta ja saavat näin syvempiä merkityksiä katsojan kohdatessaan. Minulle tärkeää on toimia taiteen kentällä vapaasti, moninaisesti ja uutta etsien. En ole lukittautunut ainoastaan yhteen tekniikkaan, vaan yhdistelen eri tyyppistä tekemistä. Idea valitsee materiaalin. Tämä työskentelyideologia on mahdollistanut minulle luovimisen erilaisten taideyhteistyömuotojen parissa vuosien varrella.

Näytä biografia

Ajankohtaista

Tulevat näyttelyt:

27.6.-2.7.2023 - Galleria Hoppa, Kauppakatu 8, Jyväskylä

22.2.-13.3.2024 - Galleria Becker, Seminaarinkatu 28, Jyväskylä

19.8.- 8.9.2024 - Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila, Joensuu

 

Bio

Olen valmistunut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista kuvataiteilija amk:ksi v. 2009, ja sitä ennen kuvataiteilijaksi taidekoulu Alfasta v. 2006,   Jyväskylän yliopistosta taidekasvattajaksi (FM) sekä Jyväskylän amk:sta taideaineiden opettajaksi. Olen toiminut kuvataiteilijana monipuolisesti heti valmistumisestani lähtien, ja olen myös Jyväskylän Taiteilijaseuran aktiivi. Minulla on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä ja olen osallistunut kymmeniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla (mm. Tsekissä, Portugalissa ja Venäjällä).

Teoksiani on Jyväskylän kaupungin, Äänekosken kaupungin, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Jyväskylän yliopiston kokoelmissa.

Pääasiallinen tekniikkani on maalaus, mutta olen kuitenkin monitaiteilija. Installaatiot, tekstiilitaide, kollaasit ja kierrätystaide ovat olennainen osa työskentelyäni, ja myös video- ja digitaalinen taide ovat tulleet tutuiksi eri projektien myötä.

Teen myös poikkitaiteellista yhteistyötä sekä yhteisötaidetta. Olen ollut mm.  Suomi100-konserttisarjassa livekuvittajana Lastenorkesteri Loiskiksen mukana sekä julkisen taiteen Kehä Vihreä-projektissa sekä Hyvinvoivat asuinalueet -projektissa yhteisötaiteilijana. Teen lähes päivittäin kuvataiteen ohjaustyötä eri-ikäisten parissa.