JENNI TUOMINEN

JENNI TUOMINEN


1976, Landskrona, Ruotsi
Kuvataiteilija
Porvoo
http://www.jennituominen.com
Artist’s Statement 

”Keskeisiä asioita suunnittelufilosofiassani ovat kokeileva ja reipas ote, eri materiaalien ja tekniikoiden ennakkoluuloton käyttäminen sekä ilo, onni ja itseluottamus omaan tekemiseen.”

Kuvittaja ja kuvataiteilija Jenni Tuominen palkittiin vuonna 2017 kuvitustaiteen valtion palkinnolla. Hän on suunnitellut vuodesta 2006 kuoseja Marimekolle. Samana vuonna hän voitti ensimmäisen palkinnon Marimekon kilpailussa ”Muotoilu, kohtaa käyttäjä!”

Tuominen, joka on valmistunut sekä Turun Taideakatemiasta että Taideteollisesta korkeakoulusta, tekee kuvituksia laajalle asiakaskunnalle sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Viime aikaisia asiakkaita ovat sveitsiläinen tavaratalo Globus, jolle hän suunnitteli sarjan keraamisia veistoksia. Lisäksi hän suunnitteli villamattosarjan suomalaiselle designyritys Mums`lle. Hänen ensimmäinen lasten kuvakirjansa Jengi -siististi sotkussa (ilm. tammikuussa 2018) on tehty yhteistyönä kuvittaja Jukka Pylvään kanssa.

Tuominen kiinnostunut erilaisista projekteista ja yhteistyökuvioista. Hän on pitänyt näyttelyitä niin koti- kuin ulkomaillakin.

Ajankohtaista