Ylva Holländer

Perustiedot

s. 1955, Boden, Ruotsi
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Porvoo

Yhteystiedot

Oma esittely

Asun ja työskentelen Porvoossa. Tämän hetken tuotannossani yhdistän erilaisia materiaaleja. Rinnastan kiiltävän ja värikkään keramiikan betoniin, muoviin, metalliin ja kierrätyspuutavaraan. Se korostaa teoksissani sisällön monitasoisuutta. Absurdit ja yllätykselliset asiat kohtaavat katsojan, kun yhdistän keramiikkateoksissani kirpputorilta ostettuja posliiniesineitä, näiden yhteentörmäyksistä syntyy kepeitä assosiaatioleikkejä. Taiteessani käsittelen sekä näkyvää että näkymätöntä - sitä mikä piiloutuu ruohikon alle multaan tai sitä mikä on piilossa ihmisen sisällä.

Minulla on kaksi jatkuvaa taideprojektia, Galleria Katu, Vanhassa Kaupungissa Porvoossa ja piirustusprojektini Threads.

Galleria Katu sijaitsee Porvoon Vanhassa Kaupungissa Mannerheiminkadun sillan alikulkukäytävässä. Galleria eroaa muista taidegallerioista, sillä siinä on vain kaksi seinää, mutta silti oma, rajoitettu tilansa. Aloitin projektin vuonna 2018. Kutsun joka vuosi uuden taiteilijan toteuttamaan muraalimaalauksen yhdelle sienälle ja toiselle seinälle jatkaan samaan aikaan omaa prosessiani, jossa maalaukseni muuttuu vuosi vuodelle kun alkuperäisen maalauksen päälle tulee uusia värejä, kuvioita ja muotoja. Projektin takana on halu kohdata laajan yleisön, mutta myös kiinnostus ja kannanotto siihen, miten voimme kehittää kaupungin keskustaa viihtyisämmäksi ja kiinnostavammaksi taiteen avulla. Uskon että taiteen sisältö, väri ja muoto tuovat merkityksiä myös tiloihin, jotka muuten sivuutetaan kylminä ja kolkkoina. 

Threads, projektin ensimmäinen askel oli kun sain kutsun Mäntän Kuvataideviikoille vuonna 2014. Silloin toteutin ensimmäisen version piirustus installaatiosta, se on pallonmuotoinen, läpimitoiltaan 260 cm, veistos on tehty puusta ja paperista. Veistostoksen seinille on tussipiirustuksia, sen sisälle voi astua. Teos käsittelee maailmaa piirrosten ja maapalloa muistuttavan veistostoksen kautta. Aiheena on elämän loputon kierto. Eläimiä, ihmisiä, bakteereita, syöpäkasvaimia, alkioita, spermaa, siemeniä, rakastumista, väkivaltaa, kuolemaa ja syntymistä. Nämä kaikki sulautuvat yhteen teoksissani. Olen tutkija joka etsii maailmasta tutkimuskohteita ja rakennan oman näkemykseni elämästä eri muotoja ja vaiheita tulkiten. Teos on ollut esillä monissa näyttelyissä, piirustusten määrä kasvaa näyttelystä näyttelyyn. Se on ikuisuusprojektini.