ANNIKA RAUHALA

ANNIKA RAUHALA


1971,
Mediataiteilija, valokuvataiteilija
+358415224919
annika.rauhala(at)kaapeli.fi
http://www.annikarauhala.com
Artist’s Statement 

Teen isokokoisia värivalokuvia joista suuri osa on alunperin kuvattu televisiouutisista. Käsittelen kuvat uudenlaisiksi kuvankäsittelyohjelmilla.

Keskityn taiteessani enimmäkseen muotokieleen. Pelkistys, symmetria, yksinkertaisuus, järjestys ja värien puhtaus ovat tekemiseni perusta, ne ovat säilyneet huomioni keskipisteessä yhdeksänkymmentäluvun alusta asti, niin kauan kuin olen vakavissani rakentanut kuvaa. Välillä on kausia, jolloin en siedä epämääräisiä värejä ja muotoja ollenkaan ja kausia, jolloin olen vähän suvaitsevaisempi niiden ja muiden muodollisten epämääräisyyksien suhteen.

Kuvan sisältö syntyy automaattisesti, pakottamatta tai ajattelematta. Se nousee itsestään maailmankuvastani ja siitä maailmasta jossa elän. Sisällöt kulkevat ajassa, mielenkiinnonkohteitteni mukaan. Ne ovat selvää ajankuvaa ja yleisemminkin kuvaa tästä maailmasta. Muotokielen muutokset kulkevat myös ajassa, mutta silti itsenäisemmin, oikeastaan sisältöä juurikaan kommentoimatta.

Ajankohtaista