Mirimari Väyrynen

Perustiedot

s. 1976, Helsinki
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Oma esittely

Taiteellinen työskentelyni pohjaa ekologisten kysymysten tutkimiseen ja teosteni motiiveina toimii maisema. Käsittelen maisemaa ihmisen maailma- ja luontosuhteen kautta ja tutkin esitettyyn maisemaan liittyviä ihmisen tapoja nähdä, kokea ja arvottaa omaa ympäristöään. Samalla hahmotan maisemaa prosessina, joka muuntuu vuorovaikutuksessa teknologiaan, kulttuuriin ja vallitseviin arvojärjestelmiin.
Näytä biografia

Bio

Mirimari Väyrynen
s.1976 Helsingissä

Taiteilijadebyytti Suomen taiteilijain 101. näyttelyssä Keravan taidemuseossa 1995.

Väyrynen asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Turun Taideakatemiasta maalauksen laitokselta vuonna 2001. Väyrynen on opiskellut kuvataiteita myös Kuuban valtiollisessa kuvataidekoulussa Joaquim Tejadassa Santiago de Kuubassa vuosina 1997–1998 sekä valmistunut kuvataiteen maisteriksi Aalto yliopistosta vuonna 2013.

Väyrynen on pitänyt yksityisnäyttelyn mm. Galleria Forum Boxissa ja Blanca Soto Galleriassa, Madridissa. Lisäksi hänen töitään on ollut esillä Canadassa, Kuubassa sekä Euroopassa mm. Kunstahal Charlottenborgin Taidehallissa, Kööpenhaminassa, Helsingin Taidehallissa, CentroCentrossa Madridissa, Tecla Salassa Barcelonassa sekä Malagan ja A Coruñan nykytaiteen museoissa Espanjassa.

Lisäksi Väyrynen on palkittu useissa nuorten ja kansainvälisissä taidekilpailuissa Espanjassa.