Liisa Kanerva

Perustiedot

s. 1955, Tornio
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Oma esittely

Vartuin 1960- ja 70-luvulla Kemissä,pikkukaupungissa, taidetta arvostavassa ympäristössä. Kirjasto ja taidemuseo olivat minulle tärkeitä paikkoja.

Omat maalausyritykseni saivat vastakaikua ja pääsin varhaisessa vaiheessa mukaan tärkeisiin pohjoista taaidetta esitteleviin näyttelyihin. Siksi minusta kasvoi taiteilija.

Nykyään asun Helsingissä ja työskentelen enimmäkseen kuvataiteilijana ja toisinaan arkkitehtuurin historioitsijana.

Olen kokeilija. Etsin uusia esittämisen tapojaja käytän vaihtelevia materiaaleja. Teokseni ovat esineitä, esinekoosteita, piirroksia ja maalauksia.

Töitäni yhdistää kerronnallisuus. Jotkut esineet ja kuvat ovat tarinoiden henkilöhahmoja tai kohtauksia. Usein kerronnallisuus on kuitenkin vain näennäistä.

Toisinaan teosteni aiheet kumpuavat renessanssitutkimuksista, joiden parissa työskentelen. Tutkijana toimin tradition ja sääntöjen mukaan, mutta kuvataiteilijana muokkaan aineistoja ilman rajoituksia.
... Eivätkä kaikki taidetyöni ole sidoksissa historiaan. taiteilijana haluan pysyä mahdollisimman vapaana.
Näytä biografia

Bio

Liisa Kanerva, os. Lehto, syntyi Torniossa 1955. Hän innostui taiteesta jo nuorena ja pääsi teini-ikäisenä mukaan Pohjois-Suomen taidetta esitteleviin näyttelyihin: 1973 Kuvakulma pohjoiseen, Suomen Taideakatemian kiertonäyttely, 1973 Ars Arctica, Rovaniemen taidemuseo, ja 1974 Pohjoiskalotti-näyttely Luulajassa Ruotsissa. Vuonna 1974 Kanervan töitä oli myös Wäinö Aaltosen museossa Turussa, Lapin läänin taidetoimikunnan järjestämässsä Lapin taiteen näyttelyssä.

Kanerva on peruskoulutukseltaan arkkitehti. 1980-luvulla hän kiinnostui Italian renessanssitaiteesta, opiskeli arkkitehtuurin historiaa Firenzen yliopistossa, väitteli aiheesta Teknillisessä korkeakoulussa 1998, ja on sen jälkeen jatkanut tutkimustyötä kuvataiteen ohessa.

Nykyään Liisa Kanerva asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen taiteensa koostuu installaatioista, esineistä, piirustuksista ja maalauksista. Hän pitää kokeilevasta työskentelystä, käyttää vaihtelevia työmenetelmiä ja yhdistelee eri materiaaleja.

Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut Brinkkalan galleriassa Turussa 2012, Salon taidemuseo Veturitallissa 2010 (tornissa)ja 2007, Galleria Taidepisteessä, Helsingissä, Barberino val d’Elsan taidemuseossa, Firenzessä 1988 ja Kemin kaupungin taidemuseossa vuosian 1976,1974 ja 1972.

Liisa Kanerva on myös julkaissut Italian renessanssiarkkitehtejä ja taiteilijoita käsitteleviä kirjoja.
2007 Arkkitehdin värejä etsimässä /På spaning efter arkkitektens färger, Salon Taidemuseo
2006 Between Science and Drawings. Renaissance Architects on Vitruvius´ Educational Ideas, Finnish Academy of Science, Helsinki.
1998 Defining the Architect in Fifteenth-Century Italy. Exemplary Architects in L.B. Alberti's De Re aedificatoria, Finnish Academy of Science, Helsinki.