Matti Koskela

Perustiedot

s. 1933, Kajaani – k. 2020

Oma esittely

"Vieraillessani vuonna 1966 Venezian Biennaalessa koin ”valaistuksen” Argentiinalaisen Julio le Parcin näyttelyssä. Se mikä oli ollut piilossa ajatuksissani oli nyt näyttelyssä esillä.
Siitä alkoi taiteessani konstruktivistisen ilmaisun kausi, joka on säilynyt pohjavireenä kaikelle tekemiselleni ja jatkuu edelleen. Jo 1968 olivat kolmiulotteiset ja kineettiset teokseni esillä Ateneumin 3-vuotisnäyttelyssä.

Rakenteellisuus taiteessa ja arkkitehtuurissa ovat aina kiinnostaneet niiden usein selkeiden ja luovien ratkaisujen takia.

Työskentelyjaksot Italiassa ja kesät Kainuussa ovat tuoneet taiteeseeni niille ominaisen pehmeyden ja värimaailman. Tavoitteena on ollut aina saada mukaan myös esteettisiä elementtejä.

Monet teemat ovat toteutuneet maalauksina, grafiikkana ja kolmiulotteisessa muodossa.
Viimeisin ” Circulate ”-sarja kuvaa liikettä tilassa ja ajassa. Teosten värilliset neliöt voivat olla vaikka eri viikonpäiviä tai – kuukausia."